Selittää voi mitä vain, mutta sokerittomuus on yksi todella merkittävä askel kohti hyvinvointia.
Sokeria lähestytään yhteiskunnassamme hyvin kaksinaismoralistisesta näkökulmasta. Sokerin terveyshaitat on hyvinkin tiedostettu ja faktaksi todettu, mutta siitä huolimatta sitä tuputetaan meille suut ja silmät täyteen. Sokerilla iloitaan, surraan, juhlitaan, lohdutetaan ja palkitaan kaikkia, vauvasta vaariin. Samaan aikaan, kun sokerin terveyshaitoista varoitellaan, terveydenhuollossa syötetään syöpäsairaille lapsille sokeria ja yksityiset terveysasemat haluavat muistaa asiakkaitaan Ystävänpäivänä sydämenmuotoisilla suklaakonvehdeilla ja munkeilla sekä vaaleanpunaisilla vaahtokarkeilla ja mansikkasuukoilla.
Sokeria on ihan kaikkialla ja kun tälle asialle kerran avaa oikein kunnolla silmänsä, on näky suorastaan ällöttävä ja järjen ylittävä. Meidät opetetaan syömään lapsesta saakka sokeria ja samalla saamme kuulla, miten epäterveellistä se on. Jokainen siis tietää, ettei valkoinen ja lisätty sokeri ole terveellistä, mutta silti sitä syödään valtavia määriä. Vuonna 2021 suomalainen kulutti 28,1 kiloa sokeria vuodessa. Kauppojen elintarvikevalikoimat paisuvat paisumistaan ja ultraprosessoitu roska sisältää yleensä sokereita monissa eri muodoissa, huonojen kasviöljyjen ohella. Päiväkodeissa, kouluissa ja laitoksissa syötetään ihan näkyvästi sokeria, mutta se ei riitä, sillä sitä on piilotettu myös ruokaan monissa eri muodoissaan, toki yhtään väheksymättä myöskään lisäaineita, mutta ne eivät nyt ole tämän postauksen aiheena.
Saamme luontaisia sokereita ja tärkkelyksiä viljoista, perunasta, juureksista, kasviksista, hedelmistä, marjoista, pähkinöistä, hunajasta ja maitotuotteista. Valkoisen sokerin puolustajiakin löytyy, koska senkin katsotaan olevan luontaista. No, jos joku kokee tarpeelliseksi edellä luetelluista koostuvan sokerikuorman lisäksi vielä popsia lusikalla sokeria tai rouskutella sokerinpalasia, niin kaikin mokomin. Totuus vain on, että se on riippuvuus, eikä meistä kukaan tarvitse valkoisen sokerin tuomaa ylimääräistä ja täysin ravinteista tyhjää energiaa mihinkään tässä elinympäristössä ja tällä elämäntyylillä, mitä elämme.
Suomessa syödään yhä aikaisemmassa vaiheessa elämänpolkua yhä enemmän sokeria. Karkkipäivät ovat vanhanaikaisia, limsa tai energiajuoma on ihan tavallinen jano-, ruoka-, ja mikävainjuoma jo monilla lapsillakin. Kun lapsi lopettaa rinnan imemisen tai tuttipullon käytön, on seuraava juoma pillimehu. Keksejä, snacksejä, patukoita, karkkia, jäätelöitä, muroja, vanukkaita, sokerisia jugurtteja… Kuorma on kauhistuttava. Me aikuiset olemme luonnollisesti vastuussa alaikäisten sokerin käytöstä, mutta jos viralliset ravitsemusterapeutit kertovat teeveessä ja ympäri somea, että mitään ei kannata rajoittaa ja karkkia on hyvä syödä joka päivä, ettei tule syömishäiriötä, niin kyllä tämän ohjeen varmaan suurin osa ottaa ilolla vastaan. Se kuulostaa helpolta ja aika mukavalta.
Jos vastuuta ei pysty kantamaan aikuisena omastakaan toiminnastaan, sitä harvoin pystyy kantamaan myöskään toisesta. Selityksiä löytyy aina, kun puhutaan koukuttavista aineista, mikä sokeri kiistatta on. Aiheeseen liittyy paljon monimutkaisia tekijöitä, kuten tunteet ja tunnesyöminen, mutta myös hyvin usein energia- ja ravinnevajeet, suoliston huono kunto ja ihan fysiologiset ja kemialliset (aineenvaihdunnalliset) tekijät, joihin sokeri on vahvasti vaikuttamassa.
Vaikka sitä ei läheskään aina haluta myöntää, koska kuten otsikossakin todetaan, selittää voi mitä vain, niin ainoa tapa päästä eroon valkoisesta sokerista on olla syömättä sitä. Kyllä. Kokonaan. Aina ja ikuisesti. Loppuelämän. Forever. Kaikille sokeri ei ole ongelma ja sen käyttö pystytään pitämään hyvin kohtuullisena ja vähäisenä, mutta aika monelle asia EI OLE näin. Etenkin naiset kärsivät sokerikoukusta aidosti. Mieliteot kuluttavat mieltä ja jaksamista, kun tuntuu ettei itse ole koskaan ohjaksissa, vaan sokeri vie. Sokerin syöminen laskee aina mielialaa nopean mielihyväpiikin jälkeen ja samalla itsetunto ja luottamus itseen heikkenee. Sokeri lihottaa ja turvottaa. Iho ja silmät samentuvat. Sokeri voi hetkellisesti aiheuttaa tunteen siitä, että mieli kirkastuu, mutta hetken kuluttua olo on entistä pölyisempi. Sokerin syöminen on (ja tämä tulee kokemuksen syvällä rintaäänellä) yksinkertaisesti ihan helvetin raskasta!!
Ja jos se on ihan helvetin raskasta, niin (ja tämäkin tulee kokemuksen syvällä rintaäänellä) elämä ilman sokeria on yksinkertaisen aukottomasti vapaata, kevyttä ja niin paljon ihanampaa. Kukaan aidosti sokerista eroon päässyt nainen ei tietenkään vaihtaisi takaisin sokerin syömiseen, ihan kuin ei kukaan raitistunut alkoholisti tai tupakasta aidosti eroon päässyt halua enää palata entiseen.
On tärkeä hahmottaa myös se, että kaikki hiilihydraatit ovat sokeria (tai tärkkelystä, joka käyttäytyy sokerin tavoin, vain kuitu on imeytymätöntä eikä vaikuta verensokeriin). Tottakai hiilihydraatin lähteellä on iso merkitys, mutta vaikka kaikki sokerit tulisivat ns. hyvistä lähteistä, joina pidetään edelleen Suomessakin vahvasti esimerkiksi viljatuotteita ja niitä suositetaankin syömään suuria määriä, niin sokerikuorma on sokerikuorma ja se kasvaa helposti isoksi. Aika harva nykyihminen liikkuu arjessaan niin paljon ja tekee niin ruumiillista työtä, että oikeasti tarvitsee sitä määrää hiilareita, mitä meille suositellaan (satoja grammoja päivässä). Tästä tarpeettomasta hiilarikuormasta (joka vie tilaa proteiinilta ja rasvalta) seuraa verensokerin heittelyä, jatkuvaa napostelua ja välipalan tarvetta ja sokerikuorma sen kuin kasvaa ja kierre syvenee.
Kierre katkaistaan tehokkaimmin luopumalla ensinnäkin kokonaan valkoisesta sokerista ja prosessoidusta ruoasta ja korvaamalla valtava hiilihydraattikuorma huomattavasti kevyemmällä määrällä hiilareita ja syömällä riittävästi hyvää proteiinia ja rasvaa. Tällä tavoin keho ja mieli tyyntyy, tasapainottuu ja energisoituu. Keto- ja VHH- ruokavaliot ovat parhaat tavat katkaista sokerikoukku ja oppia syömään siten, kun ihmisen on oikeasti tarkoitettu syömään. Ei taida kovin monta ihmistä löytyä, joka näitä ruokavalioita oikein ja elämäntapana toteuttaessaan haluaisi niistä enää luopua. En minä ainakaan, mistään hinnasta.
Hyvinvointiterveisin, Heli
